14. joulukuuta - Maija

Forsman Seitsemän Enkeliä teeruusuke

14. päivän Forsman-tee on sama lakritsi-fenkoli, jota juotiin jo 5. päivä. Jätän sen suosiolla juomatta ja päätän sen sijaan avata “ylimääräisen” numeroimattoman luukun kalenterin keskeltä. Sieltä löytyy “Seitsemän Enkeliä teeruusuke”. (Kalenterin tekijöillä on hyvin selvästi aivan omanlaisensa käsitys yhdyssanojen kirjoittamisesta ja isojen alkukirjainten käytöstä.)

Tällaiset teeruusukkeet tai -kukat ovat erikoisteitä, joissa yleensä suurista, kokonaisista teelehdistä on solmittu pallo tai jokin muu muoto, joka haudutettaessa avautuu kukkamaiseksi. Valmistusohje viittaa samaan: 3,5 dl, 95 ℃ kunnes “kaunis ruusuke” on avautunut.

Kaadan veden teepannuun pyöreän teelehtipallosen päälle ja alan odottaa. Pallo kuplii ja heiluttelee lehtiään niin, että mielikuva ei ole kukka, saati seitsemän enkeliä, enemmänkin lonkeroalien (tosin pieni ja söpö sellainen).

“Kunnes teelehdet aukeavat” on vähän epämääräinen ohje. Osa lehdistä on käpertynyt ruusukkeen sisällä olevaan jasmiininkukkakimppuun vielä 10 minuutin kuluttua. Värikin on aika hailakka. Julistan teen silti valmiiksi, sillä olen kiireinen moderni kaupunkilainen ja haluan paitsi katsoa teetäni, myös juoda sen.

Tee on harmaanvihreää ja lähes tuoksutonta. Kupissa kelluu ruusukkeesta irronneita lehdensuikaleita ja jasmiininkukkia. Juomassa on kevyt mutta täyteläinen valkoisen teen ruohoinen maku, jasmiini on mukana vain hentona tuoksuna. Aivan kiva, mutta turhan mieto, mietin. Tee olisi varmaan oikeasti parempaa, jos haudutusaika olisi ollut pidempi, mutta ei kärsimättömällä nykyihmisellä ole aikaa pysähtyä arjen pienten hetkien äärelle yli kymmeneksi minuutiksi.

3,5/5 – Hidas.

Alien munassaan.

Alien kuoriutuneena.

Vielä mystisempi mysteeritee

“Lisää yllätyksiä! Jee!”

Eilen kirjoitin, että päivän tee oli kalenterin salaperäisin. Pitkään titteli ei pysynyt, sillä tämän päivän teestä en tiedä sitäkään vähää kuin eilisestä. Kirjekuoresta ilmestyy ryppyinen valkaisematon suorakaide, jossa on sisällä jotakin, jota ei oikein näe pussin läpi. Se, minkä erotan, näyttää kahvinpuruilta ja tuoksuu vähän hibiskukselta.

Haudutus (arvauksella 100 ℃, 4 min) paljastaa, että kouliintunut teenenäni on arvannut oikein: teessä on selvästi hibiskusta. Sitä ei kuitenkaan ole teessä kovin paljon, sillä hibiskusteelle tyypillinen kirpeän marjainen maku on tässä vain sivuosassa. Tee on pääosin laimean vetistä, mutta siinä tuntuu myös outo saippuainen maku, kuin huonosti huuhdeltua kvinoaa söisi.

En oikein tiedä, mitä tästä sanoisi. Mieleen tulee jostain vanha lausahdus “kun on tällaisia ystäviä, ei tarvitse vihollisia”, mutta se on varmaan vain sattumaa.

1/5 – Mysteeri.